Viattomuus
Muistatko vielä, kuinka lapsena ihmettelit elämää ja luontoa: salaperäisiä metsiä, outoja eläimiä ja tummia kivenkoloja, kaikkia lapsuuden aikaisia leikkipaikkoja? Muistatko ensimmäisen sateesi tai ihmetyksen mistä tuuli tulee ja minne aurinko menee yöksi? Miksi illalla tuoksui erilaiselle? Miten eläimet asuvat, miksi muurahaisella on tuollainen talo? Miten kaunista ja elävää tuo kaikki olikaan. Ehkä silloin tunsit, että kaikkiin näihin kysymyksiin on olemassa jokin vastaus. Luonto vastasi aina sydämesi kautta. Vieläkin se haluaa kertoa sinulle tarinansa, jos vain annat itsellesi mahdollisuuden kuunnella ja katsoa.
Tehdäänpä pieni harjoitus. Alussa tarvitset ehkä hieman opastusta omilta tai naapurin lapsilta. Sinun tarvitsee vain katsoa kuinka täysillä lapset elävät nykyhetkeä. He ovat täynnä viisautta ja voimaa ja löytävät aina jotain ihmeteltävää. Sen jälkeen voit etsiä luonnosta paikan, jossa saat olla rauhassa muilta ihmisiltä. Riittää, että tunnet, että juuri tuolla paikalla on jotakin annettavaa sinulle. Se on ehkä kauneutta, rauhaa tai ehkä se on lapsuutesi vanha, rakas paikka. Tärkeintä on tunne siitä, että juuri tuolla virtaa se jokin vapaana sinua varten.
Toinen askel onkin sitten jo hieman vaikeampi. Sinun tulisi unohtaa olevasi korkeita henkisiä oppeja omaava, syvästi elämää ymmärtävä aikuinen. Tämän jälkeen onkin helppo kohdata se, niitä me aikuiset sanomme luonnoksi ja lapset tuntevat ihmeenä. Sen jälkeen tarvitsee vain odottaa ja antaa itselleen lupa nauttia. Se voi tulla lukemattomina eri ilmauksina: tuulena, tuoksuna tai jonkin eläimen äänenä. Voit haluta sanoa luonnolle jotakin, ääneen tai hiljaa ajatuksissasi, kertoa oman tarinasi, itkeä itkusi tai huutaa huutosi niin kuin miljoonat ennen sinua. Voit myös kulkea ja antaa ihmeiden tulla vastaasi. Voit aistia puiden kauneuden ja viisauden tai hämmästellä polulla vastaasi taapertavaa ötökkää ja tehdä kuten lapset, kysyä itseltäsi mikä se on tai mahdollisesti kuka? On jännittävää tuntea myös tämän olennon katse. Saatat tuntea niiden kymmenien eläinten katseet, jotka sinua seuraavat. Tunne siitä, että elämä tarkkailee sinua, ottaa sinut mukaan leikkiinsä ja hyväksyy. Niinhän maa on tehnyt ihmiselle jo aikojen alusta.
Kun sitten jossain vaiheessa tunnet antaneesi maalle sen mitä et enää tarvitse ja täyttyneesi jostakin uudesta jonka vain luonto voi antaa, voit jatkaa nauttimista tästä uudesta yhteydestä tai poistua. Mutta lähtiessäsi lupaa palata. Myöhemmin arjen keskellä, aikuisten maailmassa, työssä ja kiireessä muista, että sinua odotetaan. Sillä sellainen maa on, se rakastaa lapsiaan.
Lopuksi tuntemattoman japanilaisen runoilijan lauseet:
Unohdin sinut,
pihkan tuoksuinen metsä,
lumilakeus.
Havahduin unestani,
eilisistäni, tänään.
Kari Paulus 2/2004